Koulutukset

demo koulutus

Evankelioimistyö ei ole yksin evankelistan asia, vaan seurakunnan yhteinen työrupeama. Siksi on välttämätöntä varustaa ja innostaa seurakuntalaisia antamaan oma panoksensa seurakunnan työhön. Mission Europelle on tärkeää, että seurakuntalaisia koulutetaan palvelemaan omilla lahjoillaan ja kutsumuksillaan koko Jumalan valtakuntaa. Koulutuksen muoto ja laajuus määrittyy pitkälti koulutettavien taustojen ja tarpeiden mukaan. Useimmiten koulutettavana voi olla yksilö, ryhmä tai organisaatio.

Mission Europen järjestämää kouluttamista on esimerkiksi Ilkka Puhakan vertausluennot. Samoin osa evankelioimistapahtumiin valmistautumisesta ja tapahtuman suunnittelusta varustaa seurakuntaa. Opetuslapseus ja nuoremman sukupolven vierellä kulkeminen voidaan niin ikään nähdä olennaisena osana Mission Europen jatkuvaa koulutustoimintaa. Paikoitellen mentorointi on kehittynyt edelleen organisaatiovalmennukseksi, jolloin Mission Europen johtaja Markku Happonen on päässyt valmentamaan johtajia rakentamaan Kristus-päiviä tai muita merkittäviä tapahtumia.

Periaatteessa kouluttaminen käsitteenä sisältää lukemattomia komponentteja. Yhteistä näille kaikille on kuitenkin se, että kouluttaminen nähdään perustavaa laatua olevana toimintana, joka edistää merkittävästi Kristuksen ruumiin elinvoimaisuutta. Mikäli seurakunta ei lähde liikkeelle, omaksu Jumalan valtakunnan periaatteita ja arvoja, emme pysty antamaan parastamme Jumalan valtakunnan työlle.

Ota yhteyttä:

Seppo Niemeläinen
040 573 1155
This email address is being protected from spambots. You need JavaScript enabled to view it.


Mission Europe

MISSION EUROPE e.V.
Postfach 1180
Bahnhofstrasse 19
79400 Kandern
GERMANY

EXECUTIVE DIRECTOR
Markku Happonen
+49 151 124 879 36
markku.happonen@agapeeurope.org
Skype markku79400

EVANGELIST
Ilkka Puhakka
+358 40 526 2708
ilup@sci.fi
Skype ilkkapuhakka123

COACH
Seppo Niemeläinen
+358 40 573 1155
sepponiemelainen@gmail.com
Skype seppon.

© Mission Europe - because Jesus is