Historia

missio leningrad 90

Mission Europe perustettiin vuonna 1991.

Vuonna 1987 rovasti Kalevi Lehtinen siirtyi Agape Europen toiminnanjohtajan tehtävistä päätoimiseksi evankelistaksi. Ensimmäiset vuodet hän toimi pienen tiiminsä kanssa Agape Europen työalana.

Vuosien myötä Kalevi Lehtisen julistuksella ja missioilla oli yhä enemmän kysyntää Suomessa ja muualla Euroopassa. Keväällä 1990 tuli kutsu Neuvostoliittoon, mistä aukeni laaja ja hedelmällinen missio-toiminta, Agape Europen toimialueen ulkopuolella. Niinpä Kalevi ja Eine Lehtinen perustivat vuonna 1991 yhdessä työtoveriensa Markku ja Aulikki Happosen kanssa Mission Europe -nimisen yhdistyksen missita ja niihin liittyvää koulutustoimintaa varten sekä työnäyn levittämiseksi. Yhdistyksen toiminta käynnistyi Campus Crusade for Christ –järjestön globaalin johdon alaisena, osana järjestön maailmanlaajaa toimintaa.

Missioiden painopiste osui 1990-luvulle, jolloin Suomessa pidettiin kymmeniä missioita. Samaan aikaan toteutettiin Venäjällä laajoja missiokokonaisuuksia. Missio Leningrad ’90, Missio Volga ’92 sekä Missio Ural ’94 ovat tunnetuimpia esimerkkejä näistä Venäjän missioiden sarjasta. Missiot jatkuivat vielä seuraavina vuosina; Missio Volga Don ´95 sekä Siperiassa pidetyt missiot 1996. Suomessa pidetyt Kalevi Lehtisen kymmenet missiot koordinoitiin yhteistyössä Mission Europen ja Kansan Raamattuseuran sekä paikallisten seurakuntien kanssa.

Perustamisestaan lähtien Mission Europe on toiminut myös evankelioimisen ja evankelistakoulutuksen toimeenpanijana erityisesti Venäjän missioitten jatkotoimintana. Missio Volgan aikana pidetty Evankelioimisen Instituutti jatkui Barnabas Instituuttina, joka vuosien aikana on kouluttanut useita satoja, erityisesti Uralin seurakuntien jäseniä ja pappeja evankelioimistyöhön.

Viime vuosina Mission Europe on yhteistyössä Agape Europen kanssa osallistunut kansainvälisen Kristus-päiväliikehdinnän voimistamiseen ja tukemiseen. Yhtenä toiminnan erityispainopisteenä on ollut myös Viro ja siellä yhteistyö Agape Eestin, luterilaisen Misjonikeskuksen sekä Evankelisen Allianssin kanssa missio-, julistus- ja opetustyössä.


Mission Europe

MISSION EUROPE e.V.
Postfach 1180
Bahnhofstrasse 19
79400 Kandern
GERMANY

EXECUTIVE DIRECTOR
Markku Happonen
+49 151 124 879 36
markku.happonen@agapeeurope.org
Skype markku79400

EVANGELIST
Ilkka Puhakka
+358 40 526 2708
ilup@sci.fi
Skype ilkkapuhakka123

COACH
Seppo Niemeläinen
+358 40 573 1155
sepponiemelainen@gmail.com
Skype seppon.

© Mission Europe - because Jesus is